Viikko 25 – Vipa työviikko + juhannus

Viikko alkoi kahdella työpäivällä keittiössä. Tein Teildienst-nimistä vuoroa, kun viime viikolla tein Spätdienstiä. Teildienstiin tullaan ensin aamupäiväksi klo 8-14 ja palataan illaksi 18-22. Aamupäivällä valmistellaan buffettia ja ala cartea. Valmistetaan salaattipöytään tarvittava määrä tavaraa ja samaten kylmiä starttereita. Paljolti pilkkomista tms.

Tiistaina olin auttamassa aamupalabuffetissa, kun täällä on taas kaikki harjoittelijat kipeänä…tai siis ”kipeänä”. Tiistaista tuli muutenkin buffet-päivä, kun olin mukana aamupala-, lounas- ja vielä illallisbuffetissa. Aamupalabuffetin nainen on melko uusi tuolla ja se kyllä otti kaiken ilon irti siitä, että minä olin auttamassa. Voin sanoa, että tuli juostua ja olisi pitänyt hoitaa kolmea asiaa yhtä aikaa. Sen verran nostan hattua itselleni, että vaikka uloketta oli otsassa, niin en tiuskinut mitä harrastan kyllä melkoisen paljon. Stressitaso kun nousee, niin minun mukavuustaso laskee. Nyt pysyin rauhallisena.

Viimeinen ilta sujui todella rauhallisesti. Syöjiä piti olla n. 80. Osa kävi ennen Saksan jalkapallopeliä, kun buffetkin avattiin puoli tuntia aikaisemmin. Loppujen n. 50 henkilön piti tulla pelin jälkeen. No Saksa voitti eikä paljon asiakkaitakaan näkynyt. Itse olin valmistautunut ilta kahdeksan jälkeiseen elämään kuin sotaan, mutta vain muutama yksittäinen asiakas eksyi syömään. Nopeaa iltahuki kuitenkin meni. Jäin vielä parin työkaverin kanssa ottamaan kupposta työpäivän jälkeen. Ehdottomasti eniten minulla tulee ikävä puolalaista ja pussailevaa naista. Junnu portugalilainenkin oli todella mukava.

Tälläinen lintu oli tippunut maahan pesästä. Yritettiin pitää se hengissä syöttämällä patonkia. Ei syöny ja myöhemmin se kuoli. R.I.P lintu. 

Saksalaisessa keittiössä minua ehkä eniten ihmetytti, että siellä huideltiin menemään kellot kädessä, sormukset sormessa ja korvakorut korvissa. Ei paljo ole huvittanut syödä enää hotellilla, kun tietää mitä kaikkea se ruoka on nähnyt. Buffetissakin ruuat seisoo lämpölampun alla välillä tunteja ja se ei ketään haittaa vaikka ruoka on rutikuivaa. Todella moni asia tuossa keittiössä tulee pakastimesta, mutta toisaalta jatkuvasti vähenevällä henkilöstömäärällä en sitä jaksa ihmetelläkään. Porukka ottaa saikkua, koska heitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta tulla töihin. Tuo hotelli pyörii aika isoksi osaksi harjoittelijoiden työvoimalla. Heitä on varmaan jokseenkin hankalaa sitouttaa tuohon työympäristöön. Opiskelijoita ei kiinnosta ja jos mukaan sattuu muutama ikävä vakkarityöntekijä, niin se on game over. Työskentely keittiössä oli kuitenkin rentoa ja mukavaa. Olisi ollut mukava jatkaa hieman pidempäänkin. Opin myös muutamia uusia ”kikkoja” ja monia uusia ruokalajeja tuli opittua.

Respassa istuskelin yhden päivän ja ihmettelin maailman menoa. Suurimmaksi osaksi asiakkaat olivat saksalaisia, mutta ilokseni muutama jenkkikin eksyi paikalle ja pääsin myös vähä juttelemaan itsekin. Minulle näytettiin hotellin järjestelmä ja kirjailimme varauksia pitkin päivää. Muutama peruutuskin/varauksen muutos tehtiin. Respassa työskentely vaikutti mukavalta, vaikka aika pitkälti se oli sitä istuskelua. Toki varmasti kun on paljon uloskirjautumisia ja uusien asiakkaiden tuloja, niin ei siinä paljoa kerkeä istahtaa. Siellä sai käyttää hienoja vaatteita ja näyttää tärkeältä. Tosin paljoa ei voinut perseillä, koska hotellin johtaja istuu viereisessä huoneessa. Tietoähky oli valtaisa, mutta kiva ja rento päivä oli.

Viimeisen työpäiväni vietin wellnesissä eli saunaosastolla. Se on asiakkaisen käytössä ajalla klo 15-21. Siellä oli 5 erilaista saunaa. Yhden saunan nimi oli jopa ihan ”suomalainen sauna”. Siellä oli 80 astetta lämmintä ja työntekijä käy heittämässä tietyn väliajoin kiukaalle vettä. Saunaosastolla on myös hierontahuoneita, erilaisia kylpyjä, kosmetologin huone ja pieni baari. Ihan mukavan oloinen paikka. Tuona päivänä ulkona oli yli +30 astetta lämmintä, niin meillä ei käynyt kuin yksi saunoja. Istuskelimme ja juttelimme. Oikeastaan aivan täydellinen viimeinen työpäivä.

Ennen vipan työpäivän alkua kerkesi ottaa aurinkoa näissä maisemissa.

Nyt on takana 61,5 työpäivää Sentido Hotel Hammersbachissa. Tuntuu hyvältä. Viikko lomaa edessä ja paluu Suomeen. Kyllä heikoimpina hetkinä en olisi uskonut, että tämän harjoittelun saisin tähän pisteeseen. Kiitos kuuluu jälleen tukijoukoille. Kuutti kiittää ja kuittaa harjoittelun tiimoilta. Pus.

Viikon lomani starttasin Itävallan puolella Innsbruckissa ja samalla vietin juhannusta. Varasin hotellinkin yhdeksi yöksi. Kelit suosivat ehkä liiaksikin, kun päivisin oli yli +30 astetta. Ulkona oleskelua piti hieman suunnitella. Juhannusaattona kävin tutkimassa kaupunkia ja kävin espanjalaisessa ravintolassa syömässä. Juhannuspäivänä starttasin sitten heti aamusta vanhaan kaupunkiin katselemaan paikkoja. Oli mukavan hiljaista ja viileää. Reissu oli oikeastaan vaan syömistä, juomista, shoppailua ja ihmettelyä. Kaunis kaupunkihan Innsbruck oli ja olisi mukava käydä siellä vielä toistekin.

Vinossa olevaa kuvaa Innsbruckista.

Sain postissa saksalainen tv-lupamaksun. En maksa.

Viikko 24 – Keittiöööööön

Viikko alkoi kahdella vapaapäivällä. Maanantaina olin Zugspitzebahnin järjestämällä retkellä. He järjestivät alueen hotellien henkilökunnalle retken vuorille ja esittelivät uutta hissiprojektiaan. Pääsin meidän hotellilta tähän mukaan. Meitä piti olla kolme, mutta yhdellä oli takana yövuoro, joten meni sitten kotiin nukkumaan. Kaverinani retkellä oli alle parikymppinen paikallinen tyttö, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Välillä ihmettelen suuresti miten täällä nuoret opiskelevat hotellialaa, mutta eivät sitten puhu muuta kuin saksaa. Hiljainen päivähän siitä tuli. Yritin parhaani mukaan jutella hänelle saksaksi, mutta luovutin melko nopeasti kun en saanut vastakaikua.

Zugspitzen lisäksi kävimme Kreuzeckilla ja Alpspitzilla. Ne olivat minulle uusia valloituksia, joten oli mukava nähdä nekin. Sää oli todella huono. Pilvistä ja välillä sateli. Kreuzeck (1651) ja Alpspitze (2628) olivat sen verran matalia vuoria, että niiltä vielä näkikin jotain, mutta Zugspitzeltä ei sitten nähnytkään mitään ja siellä satoi lunta. Alla muutamia kuvia retkeltä.

AlpspiXiltä kuvattu. Käsittääkseni Garmisch-Partenkirchen näkyy tuossa.

Myös AplspiXiltä ja kuvassa Grainau.

Kävelymatkalta Hochalmin hissiltä Kreuzekiä kohti.

Tämä on sitten Zugspitzeltä. Taustalla näkyy hieman kultasta "keppiä" mikä siellä vuorella on.

Tiistain vapaapäivänä kävin Garmischissa shoppailemassa. Ostin jo tuliaisia. Muutaman olusen riipaisin siinä päivällä ja minun piti käydä yhdessä nuorten vaateliikkeessä, mutta meninkin hetken mielijohteesta viereiseen kauppaan jossa myytiin paikallisia ns. kansallispukuja. Olin aiemmin miettinyt, että olisi kiva sovittaa sellaista. Mitä nopeasti olen katsonut näyteikkunoista näitä naisten hameita, niin kolmen osan hame maksaa yhteensä n. 500€ tai enemmän. Tällä liikkeellä oli ulkona rekissä alemekkoja…joten otin siitä muutaman ja ajattelin, että minäpä kokeilen. Löysin sitten mieluisan mekon 90€:lla ja olutpäissäni ostin sen. Vaan nyt on. Sitä aion nyt sitten käyttää kesän juhlissa Suomen päässä. Täällä puen sen päälleni jo juhannuksena.

Saksalainen kansallispuku, Dirndl.

Keskiviikkona koitti sitten se päivä kun pääsin keittiöön. Olin todella hermostunut, koska en ollut laittanut ruokaa kunnolla pariin kuukauteen. Pelkäsin heidän odottavan minulta jotain mahdotonta. Meininki keittiössä kuitenkin oli todella rento. Onnekseni sain työparikseni 24-vuotiaan portugalilaispojan tai no mies kai se jo tuossa iässä on. Hän puhui minulle englantia ja opasti kärsivällisesti. Kiitinkin häntä siitä. Hän kertoi, että kun hän aloitti keittiössä, niin oikein kenelläkään ei ollut aikaa näyttää paikkoja ja opastaa. Hänkin puhui melko huonosti saksaa kuten minäkin. Oli lohduttavaa kuulla mitä rämpimistä muillakin on ollut. Paljohan inffoa siihen alkuun tulikin enkä varmasti muista kaikkea.

Varsinaisesti ruuan laiton kanssa tuolla ei ollut paljon mitään tekemistä. Työskentelen klo 14-22 eli illallisbuffetissa. Kaikki ruoka oli jo valmisteltu. Pilkoin ainoastaan voita ja keittelin kukkakaalia. Käytännössä jo valmistettu ruoka lämmitettiin ja tuunattiin ja vietiin tarjolle. Buffettiin kuuluu salaattipöytä, 10 lämmintä ruokaa, 9 kylmää alkupalaa ja jälkiruuat. Syöjiä oli joku reipas 80. Kerkesimme pitää taukoja ja jo hieman yhdeksän jälkeen homma oli paketissa. Illemmalla työparini lisäksi tuli toinen vanhempi portugalilainen mies. Puhui melko huonoa saksaa.

Ala cartea tuskin pääsen tekemään ja junnu portugalilainen sanoikin, että se oli melko vaikeaa, koska ei tiedä ruokia ja mitä annos sisältää. Eikä kenelläkään ole aikaa näyttää. Junnu oli ollut kahtena iltana ala cartessa ja keittiössä hän on ollut jo 2kk. Minä kun olen vain 7 päivää keittiössä, niin minulla on varmaan täysi työ oppia buffetinkin salat, vaikka ei se mitään avaruustiedettä ollutkaan. Hetki kuitenkin aina menee kun oppii paikat ja talon tavat.

Toinen päivä keittiössä olikin sitten sellainen, että kaikki oletti, että osaan kaikki työt. No en osannut. Pieniä muistin jälkiä oli. Kyselin sitten aika paljon. Buffetissa illalla oli vain minä ja seniori portugalilainen, joka alkoi tinttaamaan väkeviä aika alkuillasta. Oli suhteellisen ärsyttävää työskennellä humalaisen portugalilaisen kanssa, joka ei puhunut kunnolla saksaa. Jossain vaiheessa vain muristiin toisillemme, kun molempia turhautti niin paljon. Ilta sinänsä oli helppo, kun meillä oli vain n. 60 asiakasta ja illalla tuli vielä Saksan jalkapallopeli, joten kaikki asiakkaat söivät ja lähtivät pois melko nopeasti. Jospa kolmas ilta toden sanoisi.

Kolmas ilta ei sanonut totuutta. Olen toki oppinut jo perusasiat ja pystyn ne hoitamaan. Pääsin jopa paistamaan röstejä ja mustekalarenkaita. Lisäksi kokosin buffetwagenin ihan yksin, jossa on kylmät startterit ja jälkiruuat. Käytännössä siis valitsin mitä buffetissa noilla pisteillä syödään. Olen nyt kolmena iltana ollut seniori portugalilaisen kanssa, joka ei puhu englantia ja saksaakin huonosti. Suurin ongelma meidän työskentelyssä on kieli. Olemme nyt kahtena iltana olleet kahdestaan ja molempina iltoina hänellä on mennyt hermot. Ja minua turhauttanut. Heitin 4h huoneenlämmössä maitopohjaisessa kastikkeessa olleet kurkun jämät roskiin, niin sain helvettiä. Uudet tuorekurkut olisi pitänyt sekoittaa siihen samaan. Senioriportugalilainen pillastui niin paljon, että lähti puoleksi tunniksi Hütteen avautumaan toiselle kokille. Näin uskon tapahtuneen. Kun hän tuli takaisin, niin hän oli rauhoittunut ja opasti kärsivällisemmin. Suoraan sanottuna vituttaa työskennellä noin kuohahtelevan ihmisen kanssa, kun ei ole edes yhteistä kieltä. Hän antaa minulle tehtävän ja sitten kun olen suorittamisen puolessa välissä, niin pitäisi olla jo tekemässä jotain muuta. Varsinainen rikkaus työskennellä muiden kulttuurien kanssa…KeittiöTJ 4 ja todella toivon, että junnu portugalilainen tulisi muina iltoina kaveriksi.

Lauantaina ja sunnuntaina työskentelinkin junnu portugalilaisen kanssa. Onneksi. Niin paljon rennompaa ja mukavampaa. Lisäksi sai puhua englantia. Syöjiä buffetissa oli loppuviikosta 45-75 hlön väliltä. Ärsyttäviä ryhmiä, jotka saapuvat kerralla ja sitten saakin juosta hiki päässä tunnin ja loppuilta vain odotellaan. Illat ovat kyllä mukavia kun vähän siivoillaan ja lopuksi jäädään juomaan oluet. Sellaista työskentelyn pitäisi ollakin, että päivän päätteeksi jäädään juomaan olutta ja puhutaan kakkaa. Viikonloppuna pääsin myös kokkailemaan salin puolelle. Sitä sanotaan jostain syystä täällä show timeksi. Salin puolella kokataan yksinkertaisia ruokia. Yleensä pastaa ja vihanneksia tai mereneläviä.

Tällä viikolla lyötiin lukkoon henksupäällikön kanssa ensi viikon viimeiset neljä työpäivää. Kaksi päivää keittiössä, yksi päivä respassa ja yksi päivä wellnesissä. Varovaisesti henksupäällikkö jo kyseli, että miten pitkään minulla koulu kestää ja olisiko minulla vielä harjoittelua. Ovat kuulemma olleet minuun tyytyväisiä ja töihin pääsisi myöhemminkin. Kohtelias yritin olla enkä sanonut mitään varmaksi. Tuolla on kuitenkin sen verran paskoja asioita, että en tuonne enää töihin palaa. Jotta tuonne töihin palaisin, minun pitäisi odottaa että muutama työntekijä jäisi eläkkeelle ja että hotellin johtaja vaihtuisi. Saa nähdä kultaako aika muistoja. Ilman ukkoa en kyllä lähde.

Seuraavalla viikolla voin sanoa, että menen kotiin ensi viikolla. Parasta.

Alla lisää kuvia tältä viikolta:

Ihme soppaa.

Perus baijerilaista, punakaalta ja knöödeleitä.

Kylmiä starttereita, lihapuoli.

Kylmiä starttereita, kalapuoli.

Salaattipöytää.

Baijerilaista kattausta.

Possua.

Jälkkäritiskiä.

Kokkiminä.

Viikko 23 – Paluu sorvin ääreen ja vipa viikko salissa

Matkalla takaisin Saksaan.

Bussissakin matkustetaan tyylillä München - Garmisch-Partenkirchen väli.

Palasin Grainauhin maanantaina illalla kymmenen aikoihin. Tiistaina oli onneksi vielä vapaapäivä. Kävin Zugspitzebadissa ottamassa vähän aurinkoa ja uimassakin kävin sen verran lasten altaassa, että melkein jopa napa kastui. Olen todella onneton uimari, vaikka sukunimi voisi antaa ymmärtää muuta.

Zugspitzebad.

Maisemaa. Paloi muuten selkä tällä reissulla...

Kuvaa matkalta kämpille.

Lisää kuvaa matkalta kämpille.

Keskiviikon työpäivä alkoi perus aamiaisbuffetilla. Asiakkaita n.160. Työkaveritkin tuumasivat heti alkuun etteivät puhu minulle muuta kuin saksaa. Toinen sanoi puhuvansa vielä vaan pelkkää baijeria…no aika hiljainen päivähän siitä tuli. Tuntui olevan kaikki sanat hukassa ja yhteen työkaverini kysymykseen vastasin ihan sujuvasti suomeksi sen koommin ajattelematta. Jospa tämä tästä. Myöhemmin viikolla meillä oli ruotsalainen perhe ja pääsin palvelemaan heitä ruotsiksi ja perheen äiti osasi jopa sanoa suomeksi ”kiitos”. Melkein tuli tippa linssiin kun sai töissä puhua suomea.

Viikon edetessä meno muuttui kurjemmaksi. Asiakkaita oli aamiaisella 160 - 210 väliltä ja illallisella 60 - 120 väliltä. Niin kuin kaikissa työpaikoissa, niin yleensä mitä kauemmin siellä on, niin alkaa paljastumaan kaikenlaista epämiellyttävää. Aikaisemminkin mainitsin siitä, että nämä nuoret herrat, jotka ovat minun harjoittelijakollegoita, ovat hieman laiskanlaisia tekemään töitä. Se korostui tällä viikolla. Töitä jopa jätetään tekemättä ja luotetaan siihen, että kyllä Pauliina hoitaa. Yhtenä iltana huomasin poikien jotenkin saaneen luvan lähteä töistä ja minä jäin vielä tunniksi töitä tekemään, kun tekemistä riitti. Sitten selvisi, että pojat olivat menneet alakertaan henkilökunnan tiloihin juomaan kaljaa. Siitä jo hieman vakkaritkin hermostui. Poikien piti seuraavana aamuna töihin kahdeksaksi ja minun seitsemäksi. Ei tapahtunut oikeus eikä kohtuus. Taaskaan. Lisäksi yksi vakkari hermostui tosissaan, kun hänelle selvisi etteivät pojat ole antaneet minulle tippiä. Kuulemma heille on sanottu, että kun kaikki tätä samaa työtä tehdään, niin tippikin kuuluu jakaa. Tämän kuluneen 2,5kk aikana saissa poikien olisi pitänyt antaa minulle joka ilta tippiä omistaan. Olen saanut kahdesti. Yksi vakkari antaa sitten melkein joka ilta. Olen yrittänyt selittää, että en tee tätä tipin takia ja en oletakaan sitä saavani. Se vaan kuulemma kuuluu tapoihin täällä. Kyllähän se toisaalta hieman ärsyttää, kun pojat pääsee töissä helpommalla. Luulin oikeasti, että oltaisiin työkavereita, mutta eipä niitä ole kiinnostanut muu kuin töiden välttely ja töiden minulla teettäminen. Sitten kun oma työmoraali on armeijasta tuttu ”mitä nopeammin, sitä nopeammin”, niin sitä huomaa tekevänsä aika paljon yksin. Edelleen myös ihmetyttää se, että kaveria ei auteta. Yhtenä aamuna sain vastaavalta moitteet, kun kävin auttamassa nopeasti työkaveria, kun sillä oli kova kiire ja itsellä ei ollut mitään akuuttia.

Tällä viikolla on muutenkin ollut ongelmia kielen kanssa. Olen kyllä jo ihan totaalisesti luovuttanut saksan oppimisen kanssa. Yhtenä iltana jopa Natsiesimies vittuili minulle asiasta päin naamaa. Todella kannustava ilmapiiri. Monesti olen kyllä ajatellut, että on hyvä etten osaa saksaa tarpeeksi hyvin, koska monta kertaa olisin sanonut vastaan tosi pahasti, kun Bigmama tai Mörkötäti töksäyttää jotain. Olen sitten vain tyytynyt puremaan hammasta ja laulamaan Petri Nygårdin Paska maailma-kappaletta. Varsinkin niitä sanoja millä kappale alkaa…

Yhtenä iltana jäin Puolalaisen kanssa kaljalle, kun meillä molemmilla oli ollut paska päivä. Hän kertoi omista alkuajoistaan tuolla töissä ja siitä miten työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa tuolla. Olen kyllä pannut sen merkille. Salin puolella on muutama työntekijä, jotka myrkyttää koko ilmapiirin. Puolalainen kertoi miten hänellä teetettiin minimipalkalla aivan älyttömästi töitä. Kai siellä oletetaan ettei ulkomaalaistaustaiset valita. Teettäväthän ne minullakin tuntia pidempää päivää ja teen kyllä kuperkeikan jos jotain korvausta siitä saan. Vapaapäiviä en ainakaan saanut, vaikka melkein joka viikko ylityötunteja on sen verran, että yksi vapaapäivä olisi oikeutettu. Puolalainen kertoi myös, että tällä alueella tämä paikka on tunnettu huonona työnantajana ja jos tänne on haku päällä, niin ei tästä lähipiiristä tänne kukaan hae. Harjoittelijan näkökulmastahan tämä on kuitenkin ihan ookoo paikka. Harjoittelu ei yleensä kestä kovin kauaa ja sen aikaa täällä pää pysyy ehkä juuri ja juuri kasassa. Täällä on iha ookoo työehdot ja saa vielä hieman taskurahaakin. Lisäksi käytössä oma huone. Ehdoton vaatimus vain on, että täällä täytyy osata saksaa. Romanialla, turkilla ja portugalillakin pääsee jo pidemmälle kun englannin kielellä.

Pakko vielä avautua salissa viimeisestä aamiaisesta, jossa olin mukana. Katsoin edellisenä iltana, että puoli seitsemän on tulossa 30 hengen ryhmä kiinalaisia. Bigmama oli listan mukaan yksin ja minä tulisin seitsemäksi. Kysyin sitten Natsipomolta, että pitäisikö minun tulla puoli seitsemäksi jo töihin, ettei Bigmaman tarvitse olla yksin. Natsipomo sanoi ettei huono idea ja että Bigmama varmaan arvostaisi sitä. Menin töihin aikaisemmin, mutta Bigmama olikin hommannut itselleen Mörkötädin avuksi, jonka piti tulla vasta kahdeksaksi. Minulle sanottiin kyllä huomenta, mutta en saanut edes hymyn karetta enkä kiitosta siitä, että oma-aloitteisesti ehdotin taas, että jos tulisin aikaisemmin töihin auttamaan. Minua komenneltiin tekemään sitä ja tuota, mutta siihen olen tottunut. Kun nämä emännät katsoivat aamiaisen olevan minun hallussa, niin lähtivät sitten istumaan ulos tupakalle ja jättivät minut yksin. Ei varmaan pitäisi olla näin tunnollinen, mutta taas se, että mielestäni työkaveria pitää auttaa. Yhdessä tätä tehdään ja yksin ei kukaan selviäisi. Todella harvoin täällä on kiitetty ja kiitoksenkin saa aina parilta samalta työkaverilta. Se mikä ärsyttää todella paljon on se, että jos on tullut kirjallinen reklamaatio, niin syyllinen etsitään ja reklamaatio tulostetaan seinälle. Sitten siihen paperiin kulutetaan yksi korostustussillinen väriä, ettei keltään jää huomaamatta, että miten paskasti sitä työtä onkaan tehty. Rakentava palaute tuntuu olevan tuntematon käsite tässä paikassa.

Tällä viikolla katsottiin henkilöstöpäällikön kanssa mitä teen loppuajan. Työpäiviä on jäljellä alle kymmenen. Pääsen kuitenkin nyt vihdoin keittiöön. Luultavasti käyn päivän ihmettelemässä mitä respassa touhutaan. Juhannuksesta eteenpäin minulla on vapaata ja viimeisellä viikolla saan kaksi kaveria ”hakemaan minut kotiin”. Päiviä Saksassa jäljellä alle 20, mutta tuntuu, että sekin on ylitsepääsemättömän paljon.

Mitä kahdeksasta viikosta salissa jäi käteen?:

-Natsipomon lausahdukset: ”Immer nicht…” ja ”Nicht gut Gastronomie.”

-vankkaa kokemusta tabletin ja lautasten kantamisesta

-rohkeutta ja itsevarmuutta

-olen oppinut uusia juomia ja maistanut uusia ruokia. Erästä ”Obstler”-nimistä snapsia minulta tilattiin neljästi. Kolmena kertana olin aivan pihalla mitä tuo asiakas haluaa…kunnon loppuvastus.

-muutama onnistumisen tunne

-ripakopallinen mielipahaa

Paikallista snapsia. Aiheutti minulle paljon hämmennystä.

Jäniskevennys:

Ihan offtopicina vielä kuva saksalaisesta näppäimistöstä. Tulin respan koneelle tulostamaan lentolippuja ja kirjoitin aivan normaalisti, kun huomasin, että teksti ei ole halutun näköistä. Vasta silloin tajusin, että täällähän on erilainen näppäimistö. Eipä ole tuollaistakaan asiaa tullut aikaisemmin ajateltua. Nyt on. Kannattiko herätä? Ehkä ei.

Viikko 22 – Kolme työpäivää + loma Suomeen

Viikko alkoi salissa perushommilla. Lomakausi loppui ja meno rauhoittui. Aamiaisella oli 70-130 henkeä ja rauhallisimpana iltana buffetissa oli 19 asiakasta illallisella. Kolmantena päivänä menin omatoimisesti 1,5h aikaisemmin töihin, kun meille tuli n. 30hlön ryhmä kiinalaisia aamiaiselle klo 06:30. Kahdeksalta tuli sitten vielä n.40hlö meksikolaisia. Pääsinkin sitten töistä tuntia aikaisemmin.

Ystävystyin hyvin respasta hätäapuna olevan tytön kanssa. Hän puhui minulle paljon englantia. Huomasin kyllä niiden työpäivien aikana saksan kielen taitoni heikentyneen kun papatin paljon englantia. Kun kuulin respan tytön pääsevän takaisin respaan, niin tiesin, että minun pestini salissa jatkuu. Ja niinhän se jatkuukin…en tiedä tarkalleen miten kauan, mutta en niin välitäkään. Töitä on ylipäätään enää muutama viikko jäljellä, niin en välitä olenko ne salissa vai missä. Sinänsä olisi mukava nähdä miten tietyt ruoat tuolla valmistetaan ja miten keittiössä toimitaan Saksassa, mutta jospa kerkeäisin muutaman päivän siellä pyörähtää. Tiedän, että Suomeen palatessani pääsen kyllä kesätöissäni keittiöön.

Minulla on tasan kuukausi lopulliseen kotiin lähtöön. Nyt on alkanut vasta tuntua, että olo on helpottanut. Kriiseilyssä meni 1,5kk-2kk. Yksi syy olon helpottumiseen on varmaan sen kielitaidon pienoinen karttuminen ja töissä pienet kehitysaskeleet. Illallisella pystyn jo itse lisäämään koneelle, jos joku tilaa lisää esim. olutta ja pystyn tulostamaan laskun jos joku haluaa maksaa huoneen numerolla. Selviän pienistä tilanteista ihan hyvin. Mitään small talkia en hirveästi pysty asiakkaiden kanssa höpöttelemään, joten en tiedä miten tönkkö kokemus se asiakkaalle sitten on. Varmaan aika tönkkö.

Pidettyäni kirjaa kuukauden työtunneistani sain vihdoin kortin, jolla leimaan kun tulen ja lähden töistä. Sopivasti ennen lomaani oli myös ”palkkapäivä”. Jospa tämä tästä iloksi muuttuisi.

Huomenna 06:35 starttaa Garmischista bussi kohti Münchenin lentokenttää ja täten myös Suomea. 5 päivää lomaa. Pääsen nukkumaan ensimmäisen yön uudessa asunnossa, johon muutimme 2kk sitten lähtöpäivänäni. Näen Aatto-koiran, uuden grillin, ystäviä, ukon ja sukulaisia. Ei paskempi fiilis.

Kuutti kiittää ja kuittaa hetkeksi.

Alla vielä soundtrackia, jota on töissä tullut 2kk aikana lauleskeltua:

Maamme laulu

Popeda – Ukkometso

Leif Wager – Romanssi

Anna Abreu feat. Redrama – Worst part is over

Sanni – Että mitähän vittua

Sunrise avenue – Hollywood hills

Hanoi rocks – a day late, a dollar short

Miljoonasade – 506 ikkunaa

Eläkeläiset – Villit vanhukset

Eläkeläiset – Poltettu humppa

Eläkeläiset - Päivätanssit

Viikko 21 – Jälleen vieraita

(Toivottavasti) Viimeinen kokonainen viikko salissa pyörähti käyntiin. Pienessä rapulassa. Työkaverit kävivät vuorotellen pahoittelemassa Suomen häviötä Kanadalle MM-peleissä. Viikko oli työn puolesta aikamoista pakertamista. Henkilöstöpula alkaa kiristää ihmisten hermoja. Ensimmäistä kertaa alkoi kiristää omia hermoja parikymppisten harjoittelijakollegojen työmoraali. Luotetaan siihen, että kaveri hoitaa ja ollaan tupakalla 10-15min tai jutellaan keittiössä. Toisaalta on niin vähän vuoroja jäljellä, että hammasta purren nuokin mennään läpi.

Tällä viikolla sain paljon odotetun kaverin käymään. Kolme päivää sai taas käydä kunnon keskusteluja ja vaihtaa ajatuksia. Kyllä ei taas voi tarpeeksi kiittää ja arvostaa sitä tukea mitä tänne saan. Ilman sitä en olisi jaksanut täällä. Kohta pyörähtää viimeinen kuukausi käyntiin. Kaverini kehotti ottamaan ajastani täällä kaiken irti. Nyt olenkin hieman havahtunut siihen, että tämä toukokuu meni todella nopeasti ja oikeastaan vaan odottaessa. Ehdottomasti parasta toukokuussa oli kaverini ja ukkoni vierailut, mutta juuri muuta en sitten olekaan tehnyt kuin töitä. Tällä viikollakin päivärutiini oli sellainen, että aamulla herään, menen töihin, tulen tauolle töistä ja nukun ja menen illaksi töihin ja menen nukkumaan. Sama toistuu seuraavana päivänä. Käytännössä joko nukun tai teen töitä. Aika kuluu ”hukkaan”.

Kaverini käydessä joimme paljon radleria, ilakoimme hotellin baarissa ja kävimme katsastamassa Partnachklammin rotkon Partenkirchenissä. Muutama päivä tuntui useammalta ja sain kunnon irtioton normaaliin pakertamiseen. Sää suosi. Oli lämmintä ja aurinko paistoi. Tietysti sitä sitten taas poltti itsensä…olkapäät paloivat melko pahasti. Mutta jospa sitä nyt jotain taas oppi tästäkin. Silmätulehduskaan ei parantunut viikon kuurilla. En tiedä menisinkö täällä vielä erikoislääkärille (ja maksaisin itseni kipeäksi) vai kävisinkö suomen vierailulla terveyskeskuksessa. Sairahia on, mutta rumihit on lujas.

Tässäpä kuvia vapaapäiviltä:

-

Meanwhile in Finland: Aatto leikkii siskonsa Hallin kanssa. Aatto TJ4 <3

Viikko 20 – Uusia seikkailuja

Tämäkin viikko vierähtää salin ihmeellisessä maailmassa. Ahdistus alkaa hieman helpottaa mitä lähemmäs vapaapäivää tullaan. Tällä viikolla vapaapäiviä on jopa 1. Piti hieman venkslata, jotta saan ensi viikon vapaat sovittua, kun ystäväni tulee käymään. Asiakkaita aamupalalla ja illallisella on ollut 70 – 250 väliltä. Kovaa pakertamista tämä on. Varsinkin kun porukka sairastelee, niin joutuu sitten vähä jopa tosissaan jo tekemään töitä. Mitään kovin kummallisia tapahtumia ei ole ollut. Hilpeyttä on herättänyt eläkeläisryhmä, joka käy syömässä aamupalan ja illallisen. Olen päässyt pariin kattaukseen heidän kanssaan. Kovia ovat eläkeläiset höpöttämään. Yhdellekin mummolle olin edellisenä iltana sanonut, että en puhu kovin hyvää saksaa, niin hän tuli kuitenkin vielä minulta seuraavana aamuna kysymään, että mikä tuo seinässä oleva pömpeli on missä valot vilkkuu. Se oli wifin hotspotti ja siinäpä sitten muutaman sekunnin mietin mitä tuolle mummolle osaisin siitä saksaksi kertoa. No enpä osannut kovin paljoa kertoa.

Minulla ei ole korttia, jolla työaika leimataan. Ilmeisesti ei siksi, koska olen täällä vain 3kk ja vaihtelen töitä eri paikkojen välillä. Kysyin viime viikolla sitten henkilöstöpäälliköltä ekstratunneista joita olen tehnyt ja hän pyysi minua pitämään jatkossa kirjaa työajoista ja ilmoittamaan ne sitten hänelle. Työtuntien kirjanpitoon syvennyttyäni huomasin, että olen ainut harjoittelija, joka tekee 9h päivää, kun muut tekevät perus 8h päivää. Minulla on kuva kaikista työvuorolistoista ja parissa ensimmäisessä listassa oli vuorot kuten muillakin, mutta sitten alkoi lipsumaan pidempää päivää. Syy ei ole vielä tiedossa. Työkaverille kun asiasta avauduin, niin hän sanoi, että minulla on eri soppari kuin muilla harjoittelijoilla. Muut harjoittelijat käyvät samalla koulua. Minun harjoittelusopparissa on kuitenkin merkintä, että 40h/vko. Toisaalta sama se minulle on, kun ei minulla täälä mitään elämää töiden lisäksi ole. Pidän vain huolen, että saan ylitöistä rahan tai vapaata. Tällä viikolla ylityötunteja paukahti kahdeksan.

Tällä viikolla pääsin myös tutustumaan Saksan terveydenhuollon saloihin. Viime viikolla ostamani allergialääkkeet (maksoivat 20€!) eivät toimineet silmäongelmiini, joten kyseessä taitaa olla tulehdus. Parin työkaverin kanssa pohdittiin mahdollisia lääkärivaihtoehtoja. Vaihtoehtoina oli joko normaali kaiken vaivan lääkäri tai sitten erikoislääkäri. Natsiesimies sanoi, että ehdottomasti silmälääkärille, koska kaiken vaivan lääkäri kuulemma vain tuijottelisi minua silmiin ja sanoisi, että onpa nätit silmät ja laittaisi minut terveen papereilla ulos. Homma toimisi siellä ilmeisesti kuin meillä terveyskeskuksessa. Menin sitten vaivoineni henkilöstöpäällikön luo joka varasi minulle samalle päivälle ajan Garmisch-Partenkircheniin silmälääkärille.

Puksuttelin Zugspitzebahnilla Garmischiin ja yhden rohkaisuoluen jälkeen menin lääkäriin. Vastaanotossa nuori nainen pyydettäessä puhui minulle englantia. Hetken odottelun jälkeen hoitaja haki minut ja teki jonkun esitarkastuksen. Hän kohteliaasti kysyi, että kummalla kielellä haluan jutella. Juttelimme sitten englanniksi. Itse lääkäri (jälkeenpäin kuulin, että venäläinen) sitten ei paljon kysellyt, vaan puhui minulle kaiken saksaksi…kuitenkin hitaasti ja melko ymmärrettävästi. Diagnoosi oli sidekalvontulehdus ja reseptin sain antibioottia sisältäviin silmätippoihin. Ei muuta kun apteekkiin hakemaan lääke ja takaisin junalla Grainauhin ja töihin.

Henkilöstöpäällikkö soitellessaan kyseli ennakkoon hintaa lääkärikäynnille, niin arvio oli n. 150€. Vilautin eurooppalaisen sairaanhoitokorttia ja lääkärikäynti maksoi lopulta n. 85€. Apteekissa korttia unohdin näyttää, mutta reseptilääke maksoi n.15€. Sain nopeaa ja pätevää hoitoa, mutta 100€ siinä köyhtyi. Mutta niissä hinnoissa erikoislääkärikäynti Suomessakin kai olisi. Vakuutusyhtiöön väsäsin vahinkoilmoituksen jos sieltä muutaman euron saisi takaisin. Onneksi nämä täällä töissä maksaa sen verran ok ”palkkaa”, että ei talous tuosta konkurssiin mennyt. Silmätkin voi jo huomattavasti paremmin. Taas yhtä seikkailua rikkaampana eteenpäin.

Rohkaisuolut Garmischissa.

MM-jääkiekkoa täällä olen yrittänyt kovasti seurata. Yksi saksan tv-kanava näyttää aina yhden pelin, esim. A- ja B-lohkosta vain toisen. Olen sitten katsonut Suomen pelejä tv:stä tai streamilla. Olen joutunut streamia pyörittää keittiössäkin ja töiden lomassa aina käynyt katsomassa mikä tilanne. Saksalaiset eivät juuri näistä jääkiekon MM-kisoista piittaa. Odottavat enemmän jalkapallon EM vai MM-kisoja, jotka alkavat ensi kuussa. Kohteliaasti ovat kuitenkin jännänneet minun kanssa Suomen pelejä ja hurranneet mukana Suomen maaleille. Finaalipelien tullessa on ikävästi töitä. Toivon, että natsiesimies ei torppaa minun streamin katsomista töissä. Puhelimia ei työaikana saisi käyttää. 

(Torppasihan se natsiesimies puhelimen käytön…mutta heti kun hän lähti töistä, niin laitoin pelin pyörimään. En silti peliä juurikaan kerinnyt katsoa. Mielipahan häviöstä sai kyllä katsomattakin. Juopastiin sitten illan päätteeksi parin työkaverin kanssa alkomahoolia.)

Jääkiekkoa hotellin aulassa.

Viikko 19 – Allergiaa (Hammerbachia kohtaan?)

Maanantaiaamu alkoi päätöksellä, että lähden kotiin. Ei ole mitään järkeä olla täällä. Työpäivä jatkui samoilla fiiliksillä. Olin varma, että työn teko helpottaa oloani, mutta ei se tuonut kovin paljoa helpotusta. Yllättävän paljon ärsytti vielä työpäivän jälkeenkin. Jos ystäväni ei tulisi tänne 2,5 viikon päästä, olisin jo pakannut laukun ja varannut lennon kotiin. Kuluneet neljä päivää ukkoni kanssa olivat selkeästi olleet liian mukavat.

Tiistaina kyti vielä samat fiilikset. Sain ajatuksen, jos lähtisin käymään kotona ja lähdin asiaa selvittämään koulusta, että olisiko se ylipäätään mahdollista. Nämä kun TESsinsä mukaan mulle myöntävät 2 lomapäivää/kk, niin mieluiten sitten kanssa käytän ne reissaamiseen, kuin huoneessani yksin istumiseen. Olen tehnyt myös työpäivien päätteeksi extratunteja, kun näillä on ollut kiirusta, niin niistä kertyviä plussia sitten käyttelen pois. Koulu näytti vihreää valoa, vaikka olin itsekin siinä käsityksessä, että Suomeen vaihdon aikana ei saisi mennä, koska vaihto keskeytyy. Toisaalta miten se eroaisi siitä, jos lähtisin vaikka Itävaltaan viettämään vapaapäiviäni? Ei mitenkään.

Kun ideastani töissä kerroin, niin heillä tuli ensimmäisenä huoli, että palaanko takaisin ollenkaan. Sanoin palaavani eikä minua kyllä houkuttaisi maksaa Erasmus-tukea takaisin keskeyttämisen takia. Tämän viikon aikana on tullut muutenkin paljon pohdittua täällä oloa. Ystäväni oli suomenvierailusta myös huolissaan, että onko minusta enää palaamaan takaisin. Pohdin sitä myös itsekin. Toisaalta kotona odottavat rakkaat ihmiset, mutta siellä odottaa myös tylsä arki. Täällä Saksassa olohan on kuitenkin ollut minulle suorastaan lomaa. Esim. en ole 1,5 kuukauteen tehnyt itse ruokaa. Olen saanut mennä valmiiseen pöytään syömään. Ei tämä silti lomalta ole tuntunut, kun henkisesti aika raskas reissu on ollut.

Suomen vierailu on tuottanut minulle myös ajatuksen tasolla niin paljon iloa ja auttaa minua jaksamaan. Kun palaan tänne takaisin, niin minulla on enää 3 viikkoa töitä(/lomaa) täällä jäljellä ja sitten lopullinen paluu Suomeen ja arkeen. Saan vielä kaksi ystävääni viimeiselle viikolle tänne mukaan ja lähdemme samalla paluulennolla Suomeen. Odotan jo sitäkin kovasti. Jälleen ystävien tuki saa minut hiljaiseksi. Tunnen kyllä nöyrää kiitosta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat minua tsempanneet ja osa jopa tulee tänne asti tsemppaamaan.

Tällä viikolla olen työskennellyt salissa eikä ole tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. 60 hengen konferenssiporukka oli ns. täyshoidolla, eli söivät aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Yhtenä aamuna oli lisäksi 40 hengen aasialaisporukka. Aamupalalla syöjien määrä on vaihdellut 60 - 200 henkilön välillä ja illallisella on ollut 20 - 100 henkilöä. Loppuviikkoa kohden majoittujia ja siten myös syöjiä on enemmän. Seuraavat kaksi viikkoakin työskentelen salissa. Täällä alkaa nyt joku kevätlomakausi tms. Seuraavat kaksi viikkoa ovat ilmeisesti ruuhkaiset. Sali rupeaman jälkeen menen sitten ilmeisesti keittiöön.

Poijjilla porisi keittiössä saksanhirven pää. 

Tiistai- iltana minulla alkoi yllättävä silmien kutina, joka jatkui monta päivää. Ilmeisesti jokin allergia puhkesi. Puolalainen työkaveri vitsailikin, että minulla on Hammersbach-allergia eli allergia tätä paikkaa kohtaan. Toiselta työkaveriltani sain ensiapuna allergialääkkeitä ja hain sitten myöhemmin itse Garmischista omat lääkkeet. En kyllä tiedä yhtään mikä tämän allergian aiheutti, mutta onpahan taas uusi jännä kokemus koettu. Allergioita kun minulla Suomessa ei ole ollut, mutta allergiat ilmeisesti puhkeilee miten sattuu. Se on kun sitä ikää alkaa tulla, niin sairastelut alkaa. Lääkkeet tosin eivät ole auttaneet vaan silmät punaisena mennään. Jatkuvasti joku työkaveri kyselee olenko itkenyt…en tiedä pitääkö tässä raahautua lääkäriin jos ei helpota.

Alkuviikon lähtöfiiliksistä ei ole paljon mieliala muuttunut viikon aikana. Sitä kun 24/7 kohtaa tilanteita ettei ymmärrä eikä osaa sanoa mitään takaisin, niin alkaa tuntemaan olonsa melko paskaksi. Sitten kun sen tilanteen kanssa on vielä täysin yksin 24/7. Tällä viikolla se paskuus on jotenkin korostunut. Jakso Housekeeppingissä ei tehnyt hyvää, koska siellä olin oikeastaan vain hiljaa. Tuntuu että olen menettänyt lannistumisen myötä koko saksan puhekyvyn ja kun on 1,5kk tuntenut olonsa paskaksi, niin ei meinaa jaksaa enää edes yrittää. Nyt on vasta puoliväli. Pitäisi sama rupeama vielä jaksaa olla ja yrittää. Voimat alkavat vaan olla sen verran loppu, että laitoin jo verkot vesille jos sattuisi löytymään toinen harjoittelupaikka kesäkuuksi, jossa selviäisin enemmän englannilla. En usko sitä löytäväni kahdessa viikossa, mutta yritänpä edes. En kyllä edes tiedä miten käytännössä harjoittelupaikan vaihto onnistuisi, mutta selvittelee sitä sitten myöhemmin. Tällä hetkellä tämä on kyllä sellainen kivireki vedettävänä, että saa nähdä saanko tätä vedettyä maaliin asti.

Sateenkaari.